perjantai 30. tammikuuta 2015

Kolmas kausi starttaa NYT!

Sato-osuudet kaudelle 2015 ovat nyt myynnissä, varaa siis omasi mahdollisimman pian, osuuksia on tarjolla rajoitettu määrä (95kpl). Sato-osuus maksaa tänäkin vuonna 350 euroa tai puolikas osuus 175 euroa. Osuuskuntaan liittyvä maksaa lisäksi 50 euron osuusmaksun ja 50 euron liittymismaksun. Katso ohjeet liittymiseen täältä.

Alkavaa kautta suunnitellaan yhdessä osuuskuntalaisten kanssa työpajassa 12. helmikuuta klo 17:30. Työpaja pidetään ekokahvila MeaMannassa, hollolankatu 1. Tilaisuuteen ovat tervetulleita niin nykyiset kuin uudetkin osuuskunnan jäsenet sekä kaikki osuuskunnan toiminnasta kiinnostuneet. Tule mukaan vaikuttamaan viljely- ja talkoosuunnitelmiin!

Osuuskunnan puutarhurina jatkaa Noel Bruder, joka on jo laatinut alustavaa viljelysuunnitelmaa. Siinä on pyritty huomioimaan jäseniltä tulleet palautteet viljelykasveista ja määristä. Tänä vuonna kasvatamme tomaatintaimet itse, aiemmin ne on hankittu Toivon tilalta heinolasta. Muun muassa seuraavanlaisi muutoksia viime vuoteen verrattuna on suunnitteilla



  • istuttaa enemmän sipuleita ja antaa ainakin puolen niistä kasvaa isommaksi 
  •  lisätä kaalivalikoimaa (keräkaali, ruusukaali, lehtikaali)
  • kasvattaa myös naurista
  • päätimme, ettemme kasvata perunoita. Voimme ehkä kuitenkin kasvattaa pienen määrän perunoita, jotta saamme omia uusia perunoita
  • vähemmän varsiselleriä ja porkkanaa
  • enemmän purjoa, herneitä, papuja ja palsternakkaa
  • suunnitellaan sisäkasvatus niin, että jaot alkavat hieman myöhemmin mutta ovat runsaampia
  • pienempi valikoima yrttejä ja salaatteja purkkeihin, mutta yritetään saada aikaisia vihreitä kasvihuoneeseen
  • kaikkea hieman enemmän, jotta saadaan kaikki tila käytettyä 
Tervetuloa mukaan ROKin kolmannelle toimintakaudelle!

keskiviikko 7. tammikuuta 2015

ROKin kolmas kausi käynnistyy pikkuhiljaa

ROKin kolmas toimintakausi on käynnistymässä. Noel valmistelee jo viljelysuunnitelmaa ja suunnittelee siemen- ja taimihankintoja. Tämä vuonna uutena asiana kasvatamme tomaatintaimet itse, aiempina vuosina taimet on ostettu Toivosta Heinolasta. Lähestulkoon kaikki muu kauden osalta onkin sitten vielä avoinna, hallitus kokoontuu 8.1. hahmottelemaan tämän vuoden kuvioita. Tämän jälkeen osuuskuntalaisille lähetetään kutsu avoimeen suunnittelutilaisuuteen, joka pidetään helmikuussa. Jokainen osuuskuntalainen ja osuuskunnan toiminnasta kiinnostunut pääsee mukaan suunnittelemaan ja vaikuttamaan siihen, miten asiat tänä vuonna tehdään.

Tervetuloa mukaan, niin uudet kuin vanhatkin ROKkilaiset!