Rakkautta maasta!
lauantai 18. elokuuta 2018
maanantai 6. elokuuta 2018
Kuulumisia pellolta
Ajattelin, että on parasta kertoa kuinka pellolla menee. Tämän
kauden sato tulee olemaan niukka monesta eri syystä. Ensiksi alkukesän
kuivuus, jonka takia istutukset viivästyivät monella viikolla ja sitä
seuranneet helteet aiheuttivat aina vain lisää haasteita. Lämpöä
rakastavat kirpat saapuivat ja, harsosta huolimatta, pienet taimet
olivat niille suurta herkkua. Lisäksi juurtuminen kovaan, kuivaan maahan
on ollut monille kasveille miltei mahdotonta. Helteiden jatkuminen on
aiheuttanut mm. mangoldin ja pinaatin kukkimisen. Kun
näin käy liian aikaisin on valitettavasti ''peli menetetty''.
Olemme
toki yrittäneet erilaisia keinoja pidättää kosteutta maassa,
kastelujärjestelmän puuttuessa. Katteet ovat auttaneet jossain määrin ja suuri osa
lehtikaaleista ainakin näyttävät selviytyneen kirppojenkin hyökkäyksestä.
Penkissä kasvaa mm. salaattia, avomaankurkkua, kurpitsaa, krassia ja samettikukkaa :) |
maanantai 18. kesäkuuta 2018
Kasvihuoneessa tapahtuu!
Nyt on tomaatit ja kurkut sekä erilaisia salaatteja ja mangoldia istutettu kasvihuoneeseen :)
Apuna ovat olleet kaksi harjoittelijaa Keudasta ja muutama talkoolainenkin on ollut mukana - kiitos heille!
Lisäksi olemme tehneet kohopenkkejä, permakulttuurin menetelmiä seuraten, pellon reunaan. Niissä kasvaa iloisesti yhdessä mm. kurpitsoja, avomaankurkkuja, lehtivihanneksia, yrttejä ja kukkia.
Apuna ovat olleet kaksi harjoittelijaa Keudasta ja muutama talkoolainenkin on ollut mukana - kiitos heille!
Lisäksi olemme tehneet kohopenkkejä, permakulttuurin menetelmiä seuraten, pellon reunaan. Niissä kasvaa iloisesti yhdessä mm. kurpitsoja, avomaankurkkuja, lehtivihanneksia, yrttejä ja kukkia.
torstai 10. toukokuuta 2018
Vanhassa kasvihuoneessa vihertää jo!
Entä mitä tänä vuonna viljellään?
Koska
uudella pellolla maaperän ravintoarvot ovat tässä vaiheessa vielä matalat,
keskitymme lajeihin, jotka vaativat vähemmän ravinteita, kuten peruna,
sipuli, erilaiset salaatit, yrtit ja lehtivihannekset, kesäkurpitsa, kyssäkaali,
lehtikaali, herne ja pavut! Viljelyyn ei tänä kesänä tule muita kaaleja eikä myöskään juureksia tai valkosipulia.
keskiviikko 25. huhtikuuta 2018
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)