keskiviikko 24. kesäkuuta 2015

Satoa myös keskustasta




ROK on kokeillut kesäkuussa sadonjakoa Lanunaukiolla sijaitsevasta 24h-älykontista. Piggybaggyn kontti on toiminut ruoan jakeluun hyvin: kontissa on jääkaappi kylmätavaroille ja hyllytilaa muille tuotteille. Käytännössä homma on toiminut niin, että yksi osakas hakee kaikkien kokeiluun ilmoittautuneiden sadon ja ilmoittaa muille, kun sato on haettavissa kontista. Kaikilla on konttiin oma avain joten sadon voi hakea silloin kun itselle sopii. Kontti on tuonut helpotusta varsinkin autottomien jäsenten sadonhakuun. Helppouden lisäksi lähiruoan jalanjälki pienenee, kun jokaisen ei tarvitse erikseen mennä hakemaan satoa puutarhalta. 

Lahden ROK kiittää Piggybaggya yhteistyöstä ja hyvästä palvelusta. Toivomme älykontille jatkoa Lahdessa!

maanantai 15. kesäkuuta 2015

Käännös Noelin tekstiin 14.6.

Hei!
Viime aikoina on ollut niin paljon viestejä, etten ole nähnyt tarpeelliseksi lisätä päiväkirjaa niihin. Mutta on varmaan kuitenkin hyötyä päivityksestä viljelyn osalta.

Hyvät uutiset ovat, että pelto on lähes täysin istutettu. Vain 2 jäljellä 80 penkistä. Toivon huomenna pääseväni istuttamaan kurkut niihin. Tämän jälkeen on vain jotain myöhäissatoa ja paikkauksia istutettavana.

Vaikka sää ei ole ollut kovin lämmin, se ei ole haitannut sen paremmin pelto- kuin kasvihuonesatoakaan. Pelkään, että säätiedotus ei lupaa hyvää ensi viikolle, mutta tänä vuonna sentään kaikki on maassa aiemmin ja siksi on parempi mahdollisuus kaiken mennä hyvin.

Kylmähkö sää hidastaa kasvua kasvihuoneessa. Kaikki on hyvin, mutta tarvitsisimme pidempää lämmintä jaksoa, jotta kurkut saisivat potkua ja tomaatit kypsyisivät.

Nyt kun kasvihuone on lähes täynnä, ei ole mahdollisuutta istuttaa salaattia sisätiloihin. Tämä tarkoittaa sitä, että sadonkorjuuseen tulee väli kunnes tomaatit ovat valmiita ja ulkona pellolla oleva salaatti kasvaa.

Meidän uusi kylvin (tuossa kuvassa lainassa olevan jyrsimen vieressä) on helpottanut kylvöjä ja meillä on myös hyvin yksinkertainen mutta tehokas pyörähara, joka on tehnyt kevyemmäksi rikkaruohojen torjunnan. Teillä on mahdollisuus käyttää haraa itse muutaman viikon kuluttua, kun tarvitsemme lisäapua kitkentään.

Lopuksi, vaikka työ on ollut raskasta muutaman viikon, se on vastapainoksi näin kauniissa paikassa. Tässä näkymä lounaspöydästäni.

Käännöksen teki Ulla

sunnuntai 14. kesäkuuta 2015

Gardeners Diary 14th June

Hei!

There has been so much communication recently, I havnt felt the need to add my diary to it. But, maybe its still worth an occasional up-date focused on the growing.

The good news is that the field is just about fully planted. Just 2 out of about 80 penkkit left to do! Tomorrow I hope to plant the kurkku in them. That leaves just a few late crops and patches to fill in.


Although the weather has not been too warm, it hasnt been too bad either for the field crops. I'm afraid the forecast is not great for the next week but at least this year everything is in the ground earlier and therefore has a better chance of doing well.

The colder weather is slowing down the growth in the glasshouse. Its all doing fine there but there needs to be more continuous hot weather for the cucumber to get a really good spurt and for the tomatoes to ripen.

Now that the glasshouse if just about full, there are no more spaces for planting salad indoors. That means there is a gap in the harvest until the tomatoes are ready and the field salad has a chance to grow.

Our new seeder (thats it in the photo beside our borrowed rotovator) has made seeding much easier and we also have a very simple but effective wheeled hoe that has made lighter work of keeping the weeds at bay. You may get the chance to use the hoe yourselves in a few weeks time when we will probably need extra help to keep ahead of the weeds.




Finally, although the work has been hard for the last few weeks, there has been the compensation of working in such a beautiful place. Here's the view from my lunch table!


torstai 4. kesäkuuta 2015

Talkoohommat

Talkootöistä on moni toivonut tarkennusta. Tässä tulee asiaa talkoohommista. 

Lahden ruokaosuuskunnan toimintaperiaatteisiin kuuluu maukkaan sadon noudon lisäksi osallistuminen yhteisölliseen toimintaan. Tavoiteltavana on, että jokainen löytäisi oman tavan toimia ROK:ssa ROK:n yhteisen hyvän eteen. 

Jokaisen jäsenen toiminnalla on myös suuri merkitys. Jotkut toimivat hallituksessa, toiset enemmän pellolla. Toisille taas voi olla luontevampaa esimerkiksi hoitaa lapsia pellon laidalla. Yksi voi olla hyvä organisoimaan jotakin tapahtumaa, kolmas markkinoi mielellään. Sen lisäksi, että Noel tarvitsee apua pellolla ja kasvihuoneella, on siis paljon muutakin mitä voi ROK:n eteen tehdä. Kun Noel kaipaa apuja, hän ilmoittaa talkootoiveet aina erikseen, mutta pellolle saa toki aina mennä. 

Jos joitakin esimerkkejä peltotöiden lisäksi voidaan antaa, niin tällä hetkellä työn alla olisi esimerkiksi: 
- hiekkalaatikon hiekkojen hankkiminen ja vieminen paikalle, alustan voi myös tasoittaa mikäli laatikko laitetaan alkuperäissuunnitelman mukaiseen paikkaan
- vajaa voi siistiä, elävöittää, pestä esimerkiksi matot
- markkinointia ei ole koskaan liikaa, kaikki erilaiset markkinointikanavat käyttöön (sato-osuuksia on vielä jäljellä)
- tulostettuja mainoksia saa puheenjohtaja Katariinalta, niitä voi noutaa ja jakaa vaikkapa postilaatikkoihin
- kastelurinkiin voi vielä liittyä
- mikäli joku on innokas blogiin kirjoittaja, siihenkin tarjolla mahdollisuus
- lasten-/ perheiden päivän organisoiminen (tästä oli kauden avajaisissa puhetta)
- sadonjakoihin tarvitaan henkilöitä, vuoroille vihko vajan seinällä



Omat talkoilut kirjataan talkoopäivämäärä merkkamalla vajassa olevaan listaan. Tunteja ja töitä ei tarvitse erikseen laittaa, päiväys riittää. Yhteensä toivotaan 10h/ jäsenyys/ satokausi. 

Toivottavasti tämä auttoi hieman talkooasioita pohtivia. 
Uusia ideoita otetaan myös mielellään vastaan, miten talkoohommat sujuisivat kaikista parhaiten. 

Toimeliaita ja iloisia talkoohetkiä kaikille!

keskiviikko 3. kesäkuuta 2015

Pieniä, suuria, keskikokoisiakin

Huomenna ne odottavat, kesän ensimmäisen sadonjaon vihannekset ja yrtit. Innokkaita sadonhakijoita puutarhurimme pyysi muistuttamaan eräästä tärkeästä seikasta, sadonjaon reiluudesta ja tasapuolisuudesta. 

Ruokaosuuskunnan sato ei ole verrattavissa supermarkettien tasakokoisiin/ -näköisiin/ -värisiin vihanneksiin, eikä ole missään tapauksessa tarkoituskaan. ROK:n sadossa löytyy, Noelia lainaten, kaikenkokoista ja näköistä. Ajatuksena on hyödyntää kaikki sato. 

Sadonjakoa helpottaa huomattavasti, kun se jaetaan määrissä, ei painon mukaan. Kappalemäärän ollessa esimerkiksi kuusi, toivotaan että jokainen ottaisi kuusi vähän kaikennäköistä ja -kokoista, pientä ja suurta, suoraa ja väärää. Niille, jotka saapuvat viimeisinä, ei ole kiva että vain kaikista pienimmät ja vänkkyrimmät on jätetty jäljelle. Kaikille kaikkea siis. 



Huomisesta sadosta vielä sen verran, että jaettavat yrtit voi siis istuttaa esimerkiksi omalle pihalle tai parvekkeelle tuomaan pidemmäksikin aikaa iloa. 

Muistathan merkata osuutesi hakemisen ROK:n rakennuksessa olevaan listaan. Ruksi vain ja homma on sillä selvä. Myös talkootunneista tulee lista, jotta pysytään vähän mukana millä mallilla talkooasiat luistavat. 

Mukavaa loppuviikkoa kaikille! 

maanantai 1. kesäkuuta 2015

Kesäkuun ensimmäinen sato

Tällä viikolla ON sadonjako, eli torstaina 4.6. klo 14-18.

Tarjolla yrttejä, salaattia, retiisiä ja raparperiä. 

Muistathan ottaa mukaan omat pussit/ kassit/ korit tai millä sitten haluatkin satoasi kuljettaa.