Hyvänen aika sentään!
Se on sellainen onnellinen huudahdus, missä on ripaus kauhun sekaista paniikkia. Päässäni alkaa soimaan Pelle Hermannin -tunnussävelmä – kun tajuan, että jääkaappimme ei vedä sisäänsä kaikkea tätä määrää ja siellä on viime viikkoistakin satoa vielä.
APUA!
Meneekö sitä nyt hukkaan?! Ruokaa. Tuska ruuasta, kun muutenkaan ei ole kevyimmästä päästä. Jumalaton määrä tomaattia, tälläkin viikolla kai pari kiloa, valtavia purjoja, kesäkurpitsaa, perunaa, salaattia, mangoldia (kirjoitetaanko se edes noin?), punajuurta, persiljaa uhkea kimppu… Oliko… lanttua ja kurkkua ja ja ja ja… Kamalasti kaikkea.
Minusta tuntuu, että tiedän miltä James Potkukelkasta tuntuu liukuportaissa. Sillä onneksi ROKkilaiset jakavat kokkausniksejään ja ennen kaikkea pakastusniksejään, koska ei näitä satoja kerkeä viikossa syömään!
Mietin tänään mitä tomaatin ylensyönnistä mahtaa seurata. Kuitenkin jokin kiusallinen yliherkkyys.
Ullamme tarjoilee meille reseptejä täällä meidän blogissa ja omissaan: Hugh´s 3 good things by Ulla - Hugh´n kolme hyvää Ullan tapaan & Ullan leipomuksia. Torstaisin ROKkilaiset voivat tuskailla päämajalla mitä tehdä ja saada kuin Manu illallisen – paljonkin hyviä vinkkejä ruuan valmistukseen ja pakastukseen.
Muutama esimerkki tässä:
Punajuuren naatin varsi ja lehdet:
Ne voi käyttää.
Nitraatti-ongelman voi karsia keittämällä 2–3 min. Sen jälkeen lehtiosuuden voi käyttää kuten pinaatin/mangoldin. Vaikka linssimuhennosksessa tai munakkaassa. Tai itse ajattelin kokeilla uunileivällä! Hurjaa.
Varret voi nipsiä saksilla valmiiksi ja pakastaa TAI jättää pitkiksi, pakastaa ja nipsiä sitten jäisinä. Esimerkiksi lettutaikinaan tai munakkaaseen tai muhennokseen tai uunivuokaan.
Ice Ice Persilja
Ullahan tämänkin kertoi meille nuoremmille. Persilja kannattaa kimppuna pakastaa. Kunnon pesu, pussitus, ilmat pihalle ja pussi kiinni! Avot! Pakkaseen ja sit jäisenä saksilla saksii keittoon, muhennokseen, munakkaaseen, smuuthiin… Mmmm!
Persiljastahan ei ihan kaikki tykkää, vaikka se on ihan hurja yrtti! Itse suosittelen pieninä annoksina smootheihin. Tykkään. Näin 3vitosena pitää ajatella rauta-tasoja, etenkin kun käy Veripalvelussa säännöllisesti. Ja siihen persiljakin on hyvä.
Kesäkurpitsa ja lanttu
Ne voi ihan vain pilkkoa ja pakastaa. Mitämitämitä? En usko! Ei voi olla niin helppoa ja kätevää! Eieieieiei, ei voi. Kokeilen silti. Hitto, jos minuakin on viilattu silmiin näissäkin jutuissa. Voiko se pakastaminen olla näin helppoa!?
ROK on Marttailu potenssiin 10! ROKissa on ihmisiä, jotka haluavat olla toisilleen yhteisö. Itse olen avoimesti pöljä ja kyselen tyhmiä. Opin joka viikko paljon. Lapset voivat olla mukana ja piirrellä omassa piirustus pöydässään, haahuilla pellolla, etsiä etanoita. Kysellä hekin.
Se on hienoa. Niin ja se, että meillä on tomaattia keittiössä niin että sunnuntai menee niitä keitellessä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti