On aika aloittaa päiväkirja. Olen julkaissut muutaman
viestin Facebookissa, mutta yritän tehdä viikottaisen päivityksen tännekin.
No, missä ollaan? Kasvihuoneessa on 2/3 istutettu, jäljelle
jäävä tila on varattu viimeisen vaiheen istutuksille (tomaatti, kurkku, chili).
Tomaatti on alkanut kukkia ja näyttää tosi hyvältä. Kurkku ei tykännyt kylmästä
alusta, mutta on nyt lähtenyt kasvamaan. Kuten tavallista, välitila on käytetty
aikaisen sadon salaatin kasvatukseen. Ensimmäiset näistä ovat kasvamassa
isoiksi ja saattavat olla valmiita ensi viikolla (tämä käännös on kirjoitettu
viikkoa myöhässä), tai seuraavalla viikolla. Tämä yhdessä yrttivalikoiman (12
erilaista) kanssa tulee olemaan ensimmäinen sato-osuus.
Työt pellolla alkoivat toukokuun ensimmäisellä viikolla.
Ensimmäiseksi meillä oli Steiner-koulun luokka auttamassa perunan ja sipulin
istutuksissa. Toinen luokka tuli seuraavalla viikolla ja he auttoivat kaalien
ja purjon istutuksissa. Viime viikonlopun talkoissa oli hiljaista (!), mutta he,
jotka tulivat, tekivät hyvää työtä. Tämän avun turvin olemme hyvässä mallissa
istutusten kanssa. Peltoon on nyt kylvetty tai istutettu purjo, härkäpapu,
sokeriherne, porkkana, punajuuri, palsternakka, sipuli, peruna, nauris,
retiisi, lanttu, lehtikaali, kyssäkaali ja valikoima ”kesäkaaleja”. Loput on
suurimmaksi osaksi kylvetty sisälle ja kasvavat siellä ennen ulosistutusta.
Toistaiseksi kaikki on hyvin, vaikkakin hyvin kuivaa. Ei
isoja tauteja tai tuholaisia. Saa nähdä mitä herää sateen jälkeen.
Meillä on tänä vuonna apuna Sirpa, joka tekee puutarhaharjoittelua
ja on meillä työharjoittelussa. Sano hänelle hei kun tulet käymään.
Lopuksi kiitokset Ullalle ja Antille parin vaa’an
lahjoittamisesta sadonjakoa varten.
(katso kuvat Noelin tekstin lopusta)
Vapaan käännöksen teki Ulla
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti