Hei!
Viime aikoina on ollut niin paljon viestejä, etten ole nähnyt tarpeelliseksi lisätä päiväkirjaa niihin. Mutta on varmaan kuitenkin hyötyä päivityksestä viljelyn osalta.
Hyvät uutiset ovat, että pelto on lähes täysin istutettu. Vain 2 jäljellä 80 penkistä. Toivon huomenna pääseväni istuttamaan kurkut niihin. Tämän jälkeen on vain jotain myöhäissatoa ja paikkauksia istutettavana.
Vaikka sää ei ole ollut kovin lämmin, se ei ole haitannut sen paremmin pelto- kuin kasvihuonesatoakaan. Pelkään, että säätiedotus ei lupaa hyvää ensi viikolle, mutta tänä vuonna sentään kaikki on maassa aiemmin ja siksi on parempi mahdollisuus kaiken mennä hyvin.
Kylmähkö sää hidastaa kasvua kasvihuoneessa. Kaikki on hyvin, mutta tarvitsisimme pidempää lämmintä jaksoa, jotta kurkut saisivat potkua ja tomaatit kypsyisivät.
Nyt kun kasvihuone on lähes täynnä, ei ole mahdollisuutta istuttaa salaattia sisätiloihin. Tämä tarkoittaa sitä, että sadonkorjuuseen tulee väli kunnes tomaatit ovat valmiita ja ulkona pellolla oleva salaatti kasvaa.
Meidän uusi kylvin (tuossa kuvassa lainassa olevan jyrsimen vieressä) on helpottanut kylvöjä ja meillä on myös hyvin yksinkertainen mutta tehokas pyörähara, joka on tehnyt kevyemmäksi rikkaruohojen torjunnan. Teillä on mahdollisuus käyttää haraa itse muutaman viikon kuluttua, kun tarvitsemme lisäapua kitkentään.
Lopuksi, vaikka työ on ollut raskasta muutaman viikon, se on vastapainoksi näin kauniissa paikassa. Tässä näkymä lounaspöydästäni.
Käännöksen teki Ulla
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti