torstai 4. kesäkuuta 2015

Talkoohommat

Talkootöistä on moni toivonut tarkennusta. Tässä tulee asiaa talkoohommista. 

Lahden ruokaosuuskunnan toimintaperiaatteisiin kuuluu maukkaan sadon noudon lisäksi osallistuminen yhteisölliseen toimintaan. Tavoiteltavana on, että jokainen löytäisi oman tavan toimia ROK:ssa ROK:n yhteisen hyvän eteen. 

Jokaisen jäsenen toiminnalla on myös suuri merkitys. Jotkut toimivat hallituksessa, toiset enemmän pellolla. Toisille taas voi olla luontevampaa esimerkiksi hoitaa lapsia pellon laidalla. Yksi voi olla hyvä organisoimaan jotakin tapahtumaa, kolmas markkinoi mielellään. Sen lisäksi, että Noel tarvitsee apua pellolla ja kasvihuoneella, on siis paljon muutakin mitä voi ROK:n eteen tehdä. Kun Noel kaipaa apuja, hän ilmoittaa talkootoiveet aina erikseen, mutta pellolle saa toki aina mennä. 

Jos joitakin esimerkkejä peltotöiden lisäksi voidaan antaa, niin tällä hetkellä työn alla olisi esimerkiksi: 
- hiekkalaatikon hiekkojen hankkiminen ja vieminen paikalle, alustan voi myös tasoittaa mikäli laatikko laitetaan alkuperäissuunnitelman mukaiseen paikkaan
- vajaa voi siistiä, elävöittää, pestä esimerkiksi matot
- markkinointia ei ole koskaan liikaa, kaikki erilaiset markkinointikanavat käyttöön (sato-osuuksia on vielä jäljellä)
- tulostettuja mainoksia saa puheenjohtaja Katariinalta, niitä voi noutaa ja jakaa vaikkapa postilaatikkoihin
- kastelurinkiin voi vielä liittyä
- mikäli joku on innokas blogiin kirjoittaja, siihenkin tarjolla mahdollisuus
- lasten-/ perheiden päivän organisoiminen (tästä oli kauden avajaisissa puhetta)
- sadonjakoihin tarvitaan henkilöitä, vuoroille vihko vajan seinällä



Omat talkoilut kirjataan talkoopäivämäärä merkkamalla vajassa olevaan listaan. Tunteja ja töitä ei tarvitse erikseen laittaa, päiväys riittää. Yhteensä toivotaan 10h/ jäsenyys/ satokausi. 

Toivottavasti tämä auttoi hieman talkooasioita pohtivia. 
Uusia ideoita otetaan myös mielellään vastaan, miten talkoohommat sujuisivat kaikista parhaiten. 

Toimeliaita ja iloisia talkoohetkiä kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti