torstai 18. heinäkuuta 2013
Kessaka
Totesin tänään sadonjakoon saavuttuani ja nähdessäni kesäkurpitsojen hujahtaneen suuriksi, että onkin aika tehdä kessakaa.
Nimen ruualle antoi mieheni veli, jonka perheelle tätä kesäkurpitsa-jauhelihavuokaa vuosia sitten tarjoilin. Kerroin hänelle ruuan nimeä tiedusteltuaan, että se ei ole lasagne kun siinä ei ole pastaa eikä moussaka, koska siinä ei ole munakoisoa. Siitä nimi sitten tuli.
Resepti ei ole varsinainen resepti, vaan keksin sen aikoinaan tuskaillessani jättimäisten kesäkurpitsojen käyttöä. Tämä on siis enemmän ohje, jota voi soveltaa monella tavalla. Kasvissyöjät voivat käyttää jauhelihan sijasta vaikka soijarouhetta. Jos käyttää vain kasviksia, suosittelen lisäämään suurusteen eli jauhojen määrää.
Paista 400 g hyvälaatuista naudan jauhelihaa parin pieneksi hakatun sipulin kera pannulla murumaiseksi. Mausta suolalla ja pippurilla sekä haluamillasi yrteillä. Käytän itse oreganoa, basilikaa ja persiljaa.
Viipaloi iso kesäkurpitsa noin sentin viipaleiksi. Levitä kerros viipaleita uunivuoan pohjalle, päälle jauhelihaseosta. Toista kunnes tarveaineet loppuvat, päällimmäiseksi kesäkurpitsaviipaleet.
Avaa leikkaamalla yläreuna auki 2,5 dl kolmen juuston ruokakerma -purkista ja lisää siihen 3 kukkuraista ruokalusikallista vehnäjauhoja. Sekoita tasaiseksi haarukalla. Kaada uunivuokaan ja jos kaapista löytyy, lisää hieman juustoraastetta päälle. Paista tunti 200-asteisessa uunissa. Anna hetki vetäytyä, ennen kuin tarjoilet ruuan.
Ulla
ps. kuva on kopioitu Lahden ROK FB-sivuilta ja on 18.7. satoa. Kuvan ottajasta ei ole tietoa, mutta arvelen sen olevan Hannan ottama.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti