Hei!
Kirjoitan vielä päiväkirjaa! Saa nähdä saanko Sallan
tekemään seuraavan.
Kauden ensimmäisen sadonjaon aattona muutamia kuvia
kasvihuoneesta teille, jotka eivät ole sitä nähneet viime aikoina.(Katso kuvat
Noelin tekstistä.)
Salaattia on sadonjaossa. Kuten näette, kasvihuone näyttää
ihanalle. Kuten peltokin. Tämä johtuu suurelta osin Sallan,
puutarhuriharjoittelijamme, työstä.
Muita huomioitavia tapahtumia ovat olleet uskomattoman
menestyksekäs ravintolapäivän kahvila satamassa ja mahtava yhteisöpäivä/talkoot
sunnuntaina. Kiitos kaikille, jotka auttoivat järjestelyissä ja että tulitte
paikalle nauttimaan yhdessäolosta.
Toivotaan, että kesä pysyy näin hyvänä!
Noin ¾ pellosta on nyt istutettu ja loput valmiina
myöhemmille viljelyksille. Tähän asti olemme pysyneet rikkaruohojen edellä.
Meille on tulossa tästä viikosta alkaen apuun ryhmä turvapaikanhakijoita
Tapanilasta, joten toivotaan että tämä toimii heille ja meille. Olen käynyt
myös Hennalan vastaanottokeskuksessa ja ROKin puolesta yritän auttaa heitä
saamaan oman kasvimaan sinne.
Huomisen jaossa on ensimmäistä kertaa jakelupiste
keskustassa. Tulee varmasti menemään muutama viikko, jotta saadaan kaikki
kunnolla järjestettyä, joten katsotaan kuinka se sujuu. Älä unohda, että
ylimääräisiä salaatteja on myynnissä.
Tekstin käännöksen teki hyvin pikaisesti Ulla. Pahoittelen
mahdollisia virheitä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti